Jatkotarina

Erikoinen seikkailu

(3.4)
-Mikä sinulla on? Sam kysyi kauhuissaan ravistellessaan räsynukkena retkottavaa ystäväänsä.
Tämä makasi liikkumattomana ja kalpeana Samin edessä maassa.
-Herää pahvi, tämä ei ole hauskaa, Sam jatkoi ravisteluaan itkuisella äänellä. Trish ei liikahtunutkaan.
Mitä Sam nyt voisi tehdä? Hänen äitinsä saapui paikkalle ja kysyi mikä on hätänä.
-Trish ei liiku ollenkaan, hän vain makaa kalpeana lattialla, Sam vaikersi.
-Mitä tapahtui? Äiti kysyi polvistuen nuorten viereen lattialle.
-Ei mitään. En minä tiedä! Sam melkein huusi. Hän ei voisi paljastaa, mitä he oliat yrittäneet tehdä. Äiti ei ikinä ymmärtäisi. Äiti eikä kukaan muukaan.

Kaikki oli alkanut niin helposti. He olivat Trishin kanssa saaneet koulussa vihiä kirjastossa olevasta piilohyllystä, johon pääsi käsiksi tietokirjaosaston mammutteja koskevien lehtien alla olevasta napista. Hylly aukeni kuin taikaiskusta, kun he olivat Trishin kanssa kokeilleet nappia edellisellä viikolla. Hyllyn takaseinään aukeni pikkuinen aukko. Kun Sam oli pienen emminnän jälkeen työntänyt kätensä aukkoon, hänen sormensa tapasivat pienen kirjasen. He olivat selailleet kirjasta kirjaston lukusalin perimmäisessä nurkassa.

Kirja oli vanha, ohut ja haisi nuhjuiselle ja ummehtuneelle. Sen nimestä ei saanut selvää, mutta kannessa oli pieni musta ja haalistunut lohikäärmeeltä näyttävä symbooli. Kirjan haurailla lehdillä oli pääasiassa kirjoitusta vierailla, merkillisillä kielillä, mutta he löysivät kirjan puolivälistä lapun, johon oli kirjoitettu sutuisella käsialalla:
Piirrä lohikäärmeen symbooli sydänystäväänne salaa.
Varaksi paremmaksi tätä vielä halaa.
Laske takaperin kymmenen, yhdeksän, kahdeksan
Voit saada seikkailun mahtavan
 päästä matkalle vailla mieltä omaa 
ja kokeilla toisen mieltä somaa. 
Voi mielikuvitus olla hetken huvitus tai sitten kauhistus.
Rohkea käy tulta seuraten
Näin löydät lohikäärmeen henkäyksen.

Trish nappasi lapusta kuvan puhelimeensa ja jakoi sen Samille. NUoret olivat palautteneet kirjan paikalleen salamyhkäisesti hihitellen. Tämän  jälkeen he olivat paenneet nauraen kirjastonhoitajaa, joka tuli tiedustelemaan, voisiko olla avuksi mammuttitutkimuksissa. Tuosta päivästä tuntui olevan ikuisuus.

Äidin soittaessa hätäkeskukseen Sam silitti Trishin lyhyttä tukkaa. Silittävän käden kämmenselässä, pienen mustan lohikäärmeen kuva tuntui tuijottavan Samiin.
-Sinä tiedät missä Trish on. Sinä tiesit koko ajan, Sam mutisi lohikäärmeen kuvalle. Saattoi olla, että Samin kyynelistä sumuiset silmät tekivät tepposen, mutta näytti aivan siltä kuin lohikäärme olisi liikauttanut pientä kuonoaan Samin kämmenselän päällä.

4.4
Seuraavana yönä Sam ei meinannut saada unen päästä kiinni. Hän piehtaroi sängyssään ja lohikäärmeen kuva hänen kädessään tuntui kuumalta ja kutisevalta. Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Sam vaipui levottamaan uneen.

Trish seikkaili Samin unessa. Sam näki hänet sameana hahmona paksun jäisen seinän takana ja kuuli tämän vaimeat huudot, joista oli mahdoton saada selvää. Lopulta Trish painoi kätensä paksua seinää vasten, kääntyi ja katosi näkymättömiin. Sam hakkasi unessaan seinää, mutta Trish ei ilmestynyt takaisin. Seinä kohosi yhä korkeammaksi Samin yläpuolelle. Hän tuntui kutistuvan pienen pieneksi seinän kasvaessa yhä suuremmaksi.

Yhtäkkiä tumma varjo hämärsi valtavan jääseinän Samin edessä. Hänen oli kylmä ja kun hän yritti kääntyä, hän huomasi, että hänen paljaat jakansa olivat jäätyneet kiinni maahan. Kuin pakotettuna hän jäi pimenevään varjoon. Varjo tuli seinän toiselta puolelta. Sieltä, missä Sam oli kuullut ja nähnyt Trishin. Kunpa Trish olisi kunnossa. Kumpa Sam voisi mennä auttamaan tätä. Mutta hänen jalkansa painuivat kylminä yhä syvemmälle jään sisään varjon kasvaessa yhä suuremmaksi. Lopulta varjo litistyi kiinni seinään ja pimensi koko tilan. Sam sulki silmänsä ja tunsi putoavansa hitaasti ja raskaana paksun jään läpi. Ummistetuista silmiistä huolimatta hänen edessään väikkyivät Trishin kasvot. Sam tarkasteli kasvoja ihmeissään. Jokin niissä häiritsi häntä, mutta hän e tavoittanut ajtusta pudotessaan yhä syvemmälle kieppuvaan pimeään.

Sam heräsi nytkähtäen painajaisestaan. Hän oli hikinen ja pyörinyt ilmeisen kovasti, sillä pehmeiksi kuluneet, haalistuneet Turtleslakanat olivat ryppyisessä mytyssä pitkin sänkyä. Sam pinnisteli muistaakseen unensa. Hän tavoitti siitä pieniä pätkiä, jotka tuntuivat karkaavan pois kuin saippuapala, joka lipeää liukkaana käsistä. Yhden asian hän kuitenkin muisti selvänä ja elävänä. Trishin kasvot unen lopussa. Trishin ilkikurisesti hymyilevät kasvot ja nauravat silmät.

5.4
Trishiä kivisti joka paikasta. Hänen silmiään kirveli ja kaikki lihakset tuntuivat siltä, kun olisivat jääneet lumiauran litistämiksi pitkäksi aikaa. Meni kauan, ennen kuin Trishin silmät tottuivat outoon kelmeään valoon, joka häntä ympäröi.
Kun maisema hänen ympärillään pikku hiljaa tarkentui, kaikki tuntui enenevästi järjenvastaiselta. Hän oli valtavassa tilassa, josta oli mahdoton sanoa, oliko sisällä vai ulkona. Hullunkuriset kasvit alkoivat kuin tyhjästä ja jatkuivat loputtomiin, ylös ja sivuille, aivan kuin olisavat voineet kasvaa ihan mihin suuntaan ikinä halusivat. Kasvit olivat värikkäitä, eivät vain vihreitä. Hedelmien ja kukkien tilalla niissä kasvoi videopelejä, jalkapalloja, sähkökitaroita, uimalaseja ja mitä kummallisimpia juttuja.

Trish kömpi tutiseville jaloilleen, mutta hullunkurinen ympäristö sai hänet pian hyvälle tuulelle. Tunnelma tuossa oudossa ja ihmeellisessä paikassa oli mukava, vaikka järki sanoikin Trishille, että hänen kannattaisi olla peloissaan tai ainakin varuillaan. Kaikki varovaisuus unohtui pian, kun Trish huomasi kävelevänsä action matolla ja hänen jokaisesta askeleestaan kajahti ilmoille mahtavia säveliä. Pian Trish jo jouksi erikoista valolaatoista koostuvaa maata pitkin soittaen askelillaan eriskummallista säveltä. Hetkinen, Trish mietti. Tämähän on Samin suosikki TV-sarjan tunnari!

Hän jatkoi kirmailuaan. Harrastusvälineet ja muut vempeleet vilahtelivat ohi kasvien ja tasojen lomassa. Siellä täällä oli hissejä ja erilaisia portaikkoja, jotka veivät ylös tai alas tai sivulle. Jotkut eivät näyttäneet vievän minnekään. Trish nauroi ääneen, kunnes yhtäkkiä pysähtyi mykistyneenä valtavan peiliseinän eteen, johon oli vähällä törmätä. Heijastus näytti ensin epäselvältä, kuin sumuiselta. Trish etsi kohtaa, josta näkisi itsensä ja oudon ympäristönsä paremmin, kunnes löysi etsimänsä. Hän ei ollut eläessään yllättynyt niin paljon siitä, mitä näki.

 Peilissä näkyi hänen oman kuvajaisensa tilalla Samin kasvot. Trish yritti puhella kuvalle, mutta se vain toisti kaiken hänen sanomansa täysin identtisin liikkein. Trish hermostui ja huusi, paukutti peiliä ja lopulta painoi kätensä tiukasti sitä vasten. Jokin hänen takanaan liikahti. Trish kääntyi säikähtäneenä katsomaan taakseen, mutta ei nähnyt mitään paitsi Samin mielikuvituksellista harrastusmetsäkasvustoa. Vai näkyikö sen seassa sittenkin jotain liikettä? Huoli Täytti Trishin mielen ja hän päätti lähteä etsimään Samia. Olisi varmaan parasta selvittää, mistä tässä paikassa oli oikein kysymys. Samassa Trish näki kuin välähdyksenä puiden lomassa lepattavan pienen liekin. Lohikäärmeen liekki! Sitä minun pitää seurata Trish päätti, irroitti kätensä  peilistä ja kääntyi leuka urhoollisesti koholla kohti metsää. Sitten Trish marssi suoraan pimenevään metsään, silmät visusti suunnattuna tuohon kohtaan, jossa oli nähnyt tulen kajon. Lohikäärmeen tulen, hän toisteli itselleen, lohkäärmeen tulen.

7.4
Sam meni nukkumaan peloissaan, koska pelkäsi, että hän näkee taas pahaa unta. Sam nukkui kuitenkin levollisesti, eikä nähnyt unia. Seuraavana aamuna hän tunsi kuitenkin itsensä sairaaksi. Samin olo huononi niin kovasti, että hän joutui lähtemään sairaalaan. Matka sairaalaan oli pelottava. Sam pelkäsi, että hänet leikataan. Hänellä oli kuumetta ja vatsaa kouristi kammottavalla tavalla. Oksennus pakotti hänen sisuskalujaan, mutta Sam yritti pitää pahan olon sisällään.

Sairaalassa hän pääsi heti osastolle ja vuoteeseen. Levättyään hetken Sam nousi käydäkseen vessassa ja matkalla hän näki Trishin makaavan eräässä huoneessa vuoteessaan. Sairaalassa haisi kammottavalta, koska rakennus oli vanha ja ehkä homeessa. Hän livahti salaa Trishin huoneeseen unohtaen vessahätänsä. Hän käveli Trishin viereen ja katsoi tämän silmiin. Trish näytti oudolta sairaalakaavussaan. Hänen silmänsä olivat turpeat ja mustat ja hän näytti lopen väsyneeltä. Hänen otsassaan oli syviä naarmuja. Trish ei tuntunut näkevän Samia lainkaan.

Sairaanhoitaja rymisteli huoneeseen. Sam yritti piiloutua, mutta hoitaja kysyi möreällä äänellä:
-Kuka olet ja mitä teet täällä?!
Sam kömpi nolona esiin sängyn takaa peloissaan.
-Tulin katsomaan kaveriani, Sam mumisi änkyttäen.
-Voit katsoa häntä jos tahdot, mutta lähde sitten omaan huoneeseesi.
-Selvä, Sam sanoi ja häpesi itseään, kun ei peloltaan uskaltanut kysyä, mitä Trishille oli tapahtunut sairaalaantulon jälkeen. Kun hän oli viimeksi nähnyt tytön, tämän kasvot olivat olleet kalpeat, mutta vailla naarmuja.
-Etköhän ole katsellut tarpeeksi, hän ei sinulle pysty vielä vastaamaan, hoitaja sanoi tiukasti ja ohjasi hämmentyneen Samin ulos huoneesta.

Seuraavana yönä Samin oli mahdoton nukahtaa. Sam oli huolissaan Trishistä, mutta myös itsestään. Odotellessaan unta Sam katseli pientä lohikärmeen kuvaa kämmenselässään. Se oli muuttunut vihreäksi. Sam mietti asiaa ja huomasi, että lohikäärmeen kuva liikahteli hänen ihollaan. Kuvan viereen ilmestyi tekstiä. Sam tajusi, että teksti oli jatkoa lohikäärmekirjasen muistilapulle. Hän luki tekstiä hitaasti ja karmeat tuntemukset täyttivät Samin.

Ken tulta käy seuraamaan
Käy mieleen toisen salaa vaan
Silloin revontulet taivaalla lentää saattaa
ne henkäystä Lohikärmeen muistuttaa.
JOs etsimään ystävää toinen käy
ei toivoa aina polulla näy
vaan rohkeana laske kymmentä kohti
ja aikamatkaa pelotonna pohdi
mieleen omaasi unen kautta sujahda
ja ystävän luokse öisin pujahda!

11.4
Sam laittautui uudestaan nukkumaan toiveikkaana varmistuttuaan, että viesti hänen kämmenselässään oli loppunut. Lohikäärme oli neuvonut häntä! Ehkä hän tänä yönä saisi yhteyden Trishiin. Hän keskittyi nukahtaessaan parhaansa mukaan suuntaamaan ajatuksensa kohti oman mielensä syövereitä. -Olen Sam. Menen matkalle omaan mieleeni. Seuraan lohikäärmeen tulta, hän toisteli itselleen uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta nukahti.

Sam heräsi virkeänä. Hän ei ollut nähnyt unia, vaan oli nukkunut syvää, rauhallista, unetonta unta. Kipu oli tiessään ja hän odotteli malttamattomana lääkäriä toteamaan hänet riittävän terveeksi kotiin lähtöä varten. Se tuntui kestävän ikuisuuden. Hän hiippaili sairaalan käytäviä ja yritti päästä pujahtamaan Trishin huoneeseen, mutta edellispäivän sairaanhoitaja tuntui kuin vartiosotilaalta, joka päivysti Trishin huoneen ulkopuolella. Sam ei päässyt millään tekosyyllä lähellekään Trishin huonetta. Muutaman kerran hoitaja passitti Samin tylysti takaisin vuoteeseensa odottelemaan lääkäriä. Samin tulisi pian tarkastamaan erittäin pätevä ja kiireinen lääkäri, joka oli vasta tänään tullut sairaalaan paikkaamaan äkillisesti sairastunutta lääkäriä, joka oli tutkinut Samia edellisenä päivänä. Sam tyytyi kohtaloonsa ja raahusti takaisin omaan sairaalavuoteeseensa. Hän siveli lohikäärmeen kuvaa kämmenselässään.

Yllättäen huoneen ovi kävi ja Sam tempaisi sormensa irti lohikäärmeestä ja työnsi kätensä peiton reunan alle pois näkyvistä. Ystävällisen näköinen naislääkäri saapui huoneeseen. Hän tutki Samin huolellisesti ja mittasi lopuksi tämän kuumeen.

-En osaa sanoa, mistä sairauspiikissäsi oli kysymys, hän sanoi lopulta Samin sairaskertomusta salaillessaan.
-Osaatko itse sanoa, mistä olisi voinut olla kysymys? Tilasi oli tänne tullessasi pahan myrkytystilan kaltainen, mutta tullessasi olit niin sairaanloinen, ettei pystynyt kertomaan juuri mitään, lääkäri referoi kolleegansa tekemiä merkintöjä Samin papereista.
Samin kurkku tuntui kuivalta ja sanat tuntuivat takertuvan. Hätävalheiden ja selitysten varasto mielen sopukoissa tuntui tyhjältä. Hän pyöritteli hölmön näköisenä päätään ja yritti kuumeisesti päättää, mitä sanoisi.
-Kaikki pienetkin asiat voisivat olla avuksi, lääkäri jatkoi pehmeällä äänellä ja katsoi Samia vakaasti ja lempeästi silmiin.
Sam kiemurteli tuolissaan, kunnes hänen katseensa osui lääkärin silmiin. Ne olivat yhtä syvän siniset kuin jääseinä Samin unessa. Sam unohtui tuojottamaan silmiä. Hän rentoutui ja ajatteli, ettei olisikaan ehkä ihan hullua paljastaa tarinaa lohikäärmeestä. Juuri, kun tämä ajatus rantautui Samin mieleen, lohikäärmeen kuva hänen kädessään tuntui yhtäkkiä jääkylmältä ja kädestä säteili viiltävää kipua sormiin ja käsivarteen. Sam epäröi, mutta lääkärin siniset ystävälliset silmät katsoivat häneen edelleen lempeästi ja kannustavasti.
-Ööh, Sam mumisi ja jatkoi:
-Tuota noin. Saattoihan se olla vaikka myrkytys, hän jatkoi varovaisesti.
Lääkäri rullasi tuoliaan vähän lähemmäs potilasvuoteen laitaa, jolla Sam istui. Lohikäärme kämmenselässä tuntui yhä kylmemmältä Samin iholla.
-Millainen myrkytys? kysyi lääkäri ja hänen siniset silmänsä olivat kuin liimautuneet Samin poukkoilevaan katseeseen.
Samin epäröidessä lääkäri jatkoi:
-Oletko törmännyt esimerkiksi erikoisiin eläimiin tai kokenut jotakin järkyttävää muutoin?
Sam hieroi vaivautuneena kylmää ja vihlovaa kämmenselkäänsä ja ajatteli, että tälle ystävälliselle ihmiselle olisi varmasti viisainta kertoa kaikki.
-Tuota, hän aloitti. Luulen, että sinun olisi hyvä vilkaista tätä, Sam sanoi lopulta pienellä äänellä ja yritti työntää lohikäärmeen kuvailla varustettua kättään kohti lääkriä. Käsi tuntui vastahakoiselta, jääkylmältä ja raskaalta. Suurin ponnistuksin Sam sai lopulta tuupattua kätensä lääkärin käsiin. Tämä otti käden kuumien käsiensä lomaan ja käänteli kättä omissaan.
-Mitä tarkoitat? Nainen kysyi äkisti viilenneellä äänellä ja hänen siniset silmänsä eivät näyttäneet enää niin suurilta ja ystävällisiltä kuin ennen.
-Kuvaa tietysti, Sam vastasi ja laski katseensa kämmenselkäänsä. Samassa kaikki kylmyys ja kipu kädestä oli poissa. Sam tuijotti tyrmistyneenä kättään, joka edelleen lepäsi lääkärin käsien välissä.

Kämmenselkä oli punoittava, mutta iho oli tyhjä. Lohikäärmeen kuva oli poissa.

12.4
Trish kulki metsässä yhä eteenpäin ja eteenpäin, mutta mitä syvemmälle metsään hän pääsi, sitä vähemmän tulta enää näkyi. Lopulta tulen kajo puiden lomassa oli kokonaan kadonnut. Trish oli ymmällään ja äkkiä hänen rohkeutensa oli tipo tiessään. Trishiä pelotti jälleen. 

Metsässä Trishin jalkojen juuressa matalan aluskasvillisuuden seassa kiemurteli ohutta punaista savua. Trish hiipi taaksepäin omia jälkiään, mutta reitti vaikutti erilaiselta kuin tullessa. Hänen askeleensa haparoivat ja punainen usva kävi sakeammaksi ja paksummaksi. Nyt se ylettyi jo häntä polviin saakka. Oli mahdotonta nähdä, minne astui ja tyttö kompuroi välillä pahasti juuriin ja harrustusvälineisiin. Värikkäistä lattialaatoista, joista aiemmin oli kuulunut musiikkia, ei ollut enää jälkeäkään. Usva kiipesi yhä ylemmäs Trishin kehoa. Itku puristi tytön silmiä. 
-Missä se kurja lohikäärmeen tuli nyt on, kun sitä tarvitaan? hän mietti mielessään.
-Tämä on Samin mieli, Trish toisteli itselleen. Minun täytyy tietää jotakin hänestä. Minun täytyy löytää turvallinen paikka täältä. Mieti Trish, hän komens itseään tiukasti ja pyyhkäisi silmiin kapuavat kyyneleet sivuun. MIETI!

MItään ei tullut hänen mieleensä. Lopulta tyttö pysähtyi ja antoi käsiensä hervahtaa pitkiksi kylkien viereen. Punainen savu oli paksua ja raskasta hänen ympärillään, mutta se vaikutti samalla pehmeältä ja lämpöiseltä. Usva oli kiivennyt jo Trishin kaulaan saakka. Hän kallisti päätään taakse päin ja usva kannatti hänen yhtäkkiä väsyneitä jäseniäänä. Trish luovutti ja rentoutui. Hän antoi itsensä kallistua taaksepäin ja usva kietoutui hänen ympärilleen kuin lämmin peitto. Hitaasti ja pehmeästi hänen jalkansa nousivat irti Samin mielen kamarasta ja hän nousi ilmaan pehmeän punaisen usvan kannattelemana. Trish antoi silmiensä painua kiinni ja pian hän oli kuin unessa.

Hän havahtui vasta kun viileä ilmavirta leyhähteli hänen kasvojensa ylitse. Hän raotti silmiään ja huomasi, että tila hänen ympärillään oli kirkas ja valoisa. Metsästä ei ollu jälkeäkään. Hän istui paksulla punaisella usvamatolla. Hän oli korkealla valokeilojen keskellä, jotka jatkuivat korkeuksiin hänen yläpuolellaan ja ikuisuuksiin hänen alapuolellaan. Kaukana alhaalla häämötti metsä sateenkaaren väreissään. Valtava Fanta-limpparilta näyttävä vesiputous ja sen ylä- ja alapuolella virtaavat suuret putoukset halkoivat värikästä metsää. Kaukana horisontissa kohosiat timanttisina kimaltavat vuoririvit, joiden huiput kohosivat yhtä korkealla ja näkymättömiin kuin valopatsaatkin, jotka ympäröivät Trishiä. 
-On tämäkin paikka , Trish kuiskasi ääneen ja hätkähti. Hän ei ollut kuullut omaa ääntään sitten tähän outoon maailmaan joumisensa.
-Huhuu! Hän huusi aluksi pienellä äänellä, mutta sitten kovempaa:
-HU HUUUU! Ja satakertainen kaiku vastasi hänelle joka puolelta ja maailma hänen ympärillään täyttyi hänen omasta äänestään.
-Sam, Trish huusi yhä lujempaa, kuuletko minua Sam?

Vastausta ei kuulunut ja Tishin äänen kaiku jäi kiertelemään pitkäksi aikaa ilmaan. Lopulta sekin vaimeni ja Trish istui hiljaa takaisin punaiseen usvapetiinsä. Yhtäkkiä hänen mieleensä pälkähti ajatus! Jos olen kerta näin, korkealla, näen täältä varmasti myös, mihin suuntaan minun on suunnattava seuraavaksi. Hän nousi tarmokkaasti ylös ja lähti hölkkäämäään pehmeää alutaa pitkin etsien paikkaa, josta voisi tähyillä parhaiten joka suuntaan. Juuri kun hänen silmänsä tavoittivat sateenkaaren värisen alla levittäytyvän metsän laidassa jotain vaaleaa ja säkenöivää valoa, muuttui punainen usva hänen jalkojensa alla jääksi ja räsähti tuhansiksi ja tuhansiksi sirpaleiksi.

Hetken aikaa kaikki oli yhtä sekamelkaa. Trish kieppui ilman halki. Valopatsaita humahteli hänen ohitseen joka puolelta. Ilmassa lensi pilviä, värejä, esineitä ja eriskummallisia otuksia yhtenä suurena mylläkkänä. Trish huomasi lentvänsä ylöspäin, putoavansa kyllä, mutta yhä kauemmas sateenkaarimetsän kirkkaista väreistä ja Jaffa-virroista. Valo väheni hänen ympäriltään ja tummat sävyt sumensivat myrskyisästi kieppuvan ilman. Ilmassa alkoi viuhua paitsi valoja ja esineitä, myös jäisiä kiteitä. Ne satoivat Trishiä vastaan yhä suurempina. Pian Trish sai holtittomasti kieppuvan vartensa järjestykseen ja hän huomasi pystyvänsä väistelemään ilmassa lentäviä jääpaloja ja kiteitä. Hän suhahteli sinne ja tänne, teki syöksyjä ja kiepahti parhaan kykynsä mukaan. 

Väistettyään juuri valtavaa häntä kohti ropsahtavaa raerykelmää, hän ei ehtinyt nähdä toisesta suunnasta lähestyvää jääkimpaletta, joka rysähti suoraan Trishin kasvoihin raapien hänen ihoaan jäisillä piikeillään. Trish oli aivan tokkurassa täräyksestä ja juuri pökertymäisillään, kun hän tunsi miten jokin, kuin valtavat kourat, kiertyi tiukaksi häkiksi hänen ympärilleen ja vei mukanaan. Hän liikkui nyt niin nopeasti, ettei enää erottanut ympärillä riehuvaa myrskyä. Pökertyneessä mielessään hän huomasi ihmettelevänsä, mikä saattoi häntä näin nopeasti liikuttaa eteenpäin ja mitkä olivat nuo valtavat, kuin ylös ja alas vuoroin liukuvat nahkaiset lakanat, jotka nousivat ja alskivat hänen yläpuolellaan. Hänen ympärilleen kiertyneet kourat olivat lämpimät, jopa kuumat ja niiden pinta oli karhea ja suomuinen. 

24.4
Sam oli edelleen lääkärissä. Ystävällinen lääkäri oli muuttunut kylmäkiskoiseksi ja kalseaksi. Lääkäri sanoi viilellä äänllä:
-Yrititkö näyttää minulle jotakin?
-Ei, en oikeastaan Sam valehteli nopeasti ja väläytti lääkärille kauneimman hymynsä. Tuossa naisessa oli jotain hämärää. Miksi hän oli yhtäkkiä muuttunut ystävällisestä kykmäksi? Miksi hänen silmänsä olivat niin jään siniset?

Nainen tuijotti Samia pitkään ja kiinteästi, mutta sitten outo hetki oli ohi. Hän napsautti potilaskanson kiinni ja lyhyt, virallinen hymy vilahti hänen kasvoillaan. 
-Hyvä sitten. Voit lähteä kotiin. Voit soittaa minulle tänne sairaalaan, jos sinulle tulee jotain uutta mieleen tai vointisi huononee uudestaan.

Lääkäri sulki hiljaa huoneen oven perässään. Sam istui sängyllä hiljaa hetken ja kiskoi sitten omat vaattensa takaisin sairaalavaatteiden tilalle. Juuri, kun hän oli astumaisillaan ovesta ulos, jokin suhahti hänen korvansa vierestä. Jokin pieni, kuuma ja oranssi.
-Auuuuh!!!! Sam kiljaisi, kun hänen kämmenselässään tuntui pistävä ja kova vihlaisu. Kun hän nosti kätensä katsoakseen, mihin oli lyönyt kätensä, hän näki siinä jälleen lohikäärmeen kuvan. Kuva virnisteli hänen ihollaa ystävällisesti ja nauravilla silmillä ja sen suusta tuhrahti pikkuinen savutupsu.
Ihmetykseltään Sam takelteli hämmästyneenä:
-Tervetuloa takaisin, pikkukaveri!

Kotona hän valmistautui nukkumaanmenoon erityisen huolellisesti. Hän tuijotteli lohikäärmeen kuvaa ja sen pienesti liikahtelevaa häntää pitkään ja hartaasti ennen kuin antoi silmiensä painua kiinni. Täältä tullaan Trish, hän ajatteli innookkaasti ja sitten hän nukahti.

Samin uni oli mitä omituisin. Hän havahtui suuren sukion keskellä. Kaikki kylpi punaisessa valossa.  Aukion reunalla kaikki hänen kaverinsa olivat pelaamassa jalkapalloa tai jääkiekkoia, soittamassa kitaraa tai pelaamassa pleikkarilla. Hänen vanhempansa ja sukulaisensa järjestelivät surta pöytää, joka notkui pullollaan kaikenlaisia herkkuja, jotka olivat toinen toistaan mieleisempiä Samille. Hän riensi pelaamaan futista, teki kymmenittäin maaleja hänen kavereidensa hurratessa Samin taituruudelle. Hän pelasi, söi, nauroi ja soitti ja kun yö lopulta oli ohi, tuntui Samista siltä, kuin hän olisi ollut kuukauden elämänsä hauskinmmalla lomala. Kaikesta riemusta huolimatta jotain oli kuitenkin puuttunut. Vasta katsoessaan aamulla hammasharjaa pitelevää kättään Sam tajusi sen, unessa hän oli unohtanut  Trishin!

16.5
Sam nukahti seuraavana iltana päättäväisenä. Hän pitäisi Trishin mielessään. Ihan varmasti pitäisi!
Hän nukahti sen suuremmitta unenodotteluitta ja kiisi ajatuksissaan unen seikkailuun aluksi rauhallisesti. mutta vauhti tuntui kiihtyvän koko ajan.

Samin ohi kiisi värikkäitä pilviä, joiden seassa näkyi välähdyksiä hullunkurisista linnuista, suurista ja pienistä. Tuo on harmaalokka, ja tuolla menee kurki, Samun tuumi mielissään. Kerrankin koulussa opetellut lajit olivat jääneet hänelle hyvin mieleen. Nyt edessä näkyi välähdyksiä kuitenkin jostain suuremmasta. Sen mukana kulki valtava ilmavita ja aivan kuin pyörre, joka kiskoi Samin tasaiseen imuun halki ilman. Lintu se ei voinut olla, se oli liian suuri. Toisinaan olio jäi liitelemään Samin edessä ja yläpuolella niin, että sen siivet tutuivat varjostavan taivasta ja Sam liiteli varjossa, olennon katveessa. Se pysytteli kuitenkin koko ajan sen verran Samia edellä ja pilvien suojassa, ettei Sam voi tavoittaa sitä silmillään.

Yhtäkkiä Samin ylitse lehahti tulikuuma pilvi kipinöitä ja sankkaa savua. Sam yski unessaan ja hänen keuhkojaan kivisti j apoltti, kun hän hengitti sisään tuota sankkaa ja katkuista ilmaa. Lohikäärme, Sam tajusi hitaasti ja unohti kivistävät keuhkonsa. Seuraan lohikäärmettä, hän riemuitsi mielessään. Hän innostui niin kovasti, että unohti tekemisensä ja kiljui riemusta:
-Minä näen oikean lohikäärmeen, mahtavaa!!!!!
Samalla hetkellä lisko hiljensi lentoaan ja sukenlsi Samin edestä kadoten jonnekin alas pilvien alle syvyyksiin. Sam jatkoi lentoaan ilmassa eteenpäin ja hänenkin vauhtinsa hidastui. Nyt vasta Sam huomasi: Hän osasi lentää!

Tris heräili tokkurastaan suomuisessa kalterihäkissään, joka kiikkui yhä ilman halki. Ilma oli tyyntynyt ja myrsky oli tiessään. Trish kuuli kuin huutoa juuri, ennen kuin hänen häkkinsä tipahti kovaa vauhtia alaspäin ja hän tajusi matkustavansa jonkin suuren eläimen valtavista jaloista kaartuvassa häkissä. Samassa hän tunnisti huutajan äänen. Se oli Sam!

Trish terästäytyi. Nyt oli aika toimia eikä vain matkustaa. Hän tutki valtavan liskon runkoa, joka viuhtoi ja keikkui hänen yläpuolellaa eläimen lennättäessä häntä nyt matalalla, pilvien alapuolella kohti tutnemtonta määränpäätä. Hän tähyili taaksepäin, mutta ei voinut nähdä kuin kaukana ylhäällä pilvien yläpuolella näkyvän varjon, joka oli ilmeisesti lohikäärmeen poikanen tai kaveri, joka seurasi kaukana perässä. Ehkä Sam on sen kyydissä Trish päätteli toiveikkaasti. Hän ryhtyi tutustumaan eläimeen, joka vei häntä eteenpäin.

-Hei lohikäärme, huusi Trish niin kovaa kun jaksoi.
-Kuuletko, hei! Lohikääääääärmeeeee?1 Trish lähes kiljui, mutta peto ei tuntunut kuulevan häntä lainkaan vaan jatkoi matkaansa tasaisesti kaarrelleen suurta virtaa seuraillen, joka näkyi alapuolella levittäytyvällä tasangolla.
Trish vaihtoi taktiikkaa. hän kaivoi taskustaan hiuspinnin ja ryhtyi tökkimään ja sillä lohikäärmeen suomuisia jalkoja voimiensa takaa. Myöskään tällä ei tuntunut olevan minkäänlaista vaikutusta. Trish koitti myös ravistella jalkoja ja löysyttää niiden otetta, mutta varpaista muodostunut häkki oli järkähtämätön. Trish lysähti turhautuneena istumaan ja huuteli satunnaisesti Samin nimeä, odttamatta sen erityisemmin vastausta. Ajatuksissaa hän tuli sivelleeksi lohikäärmee jalkapohjaa ja oli saada halvauksen säikähtäessään, kun liskon suuri jalka nytkähti ja käpristyi hetkeksi kokoon hänen allaan. Hän mietti hetken ja siveli uudestaan. Sama tapahtui uudelleen ja tällä kertaa koko lohikäärmettä ravistutti napakka puistatus. Se kutiaa, Trish puhkesi nauramaan ja alkoi hivellä aivan hellästi ja kiusoittelevasti lohikäärmeen suomujen pintaa. Valtava eläin kieppui ja kaarteli ja mylvähteli ilmaan kipinääkuuroja ja lopulta Trish huomasi sen muuttavan suuntaa ja alkavan laskeutua. Minä tein sen, hän ajatteli. Minä löysin keinon hallita lohikäärmettä, tyttö riemuitsi maan lähestyessä heitä.

Meni kauan, ennen kuin Sam sai silmiinsä uudestaan merkkiäkään suuresta liskosta. Miten niin iso otus voi noin vain kadota näkyvistä, Sam pohti. Hän laskeutu alaspäin ja tuli lopulta ulos pilvien paljoudesta kirkkaaseen ilmaan. Ilmavirta pieksi hänen kasvojaan, mutta se ei tuntunut pahalta, vaan ennemminkin kutitti hänen viiksiään. Sam sulki silmänsä ja teki silmukan ilmassa. Oli mahtavaa osata lentää! Hän ojensi kättään eteenpäin pyyhkäistäkseen pois otsatukkaansa tarttuneen pilvenhattaran ja meinasi pudota lentoradaltaan huomatessaan kätensä olevan sininen, sen vilahtaessa hänen näkökenttänsä ohi. Hän levitti siipensä ja pysähtyi kellumaan keskellä valoisaa taivasta. Siipensä? Sinisen kätensä? Pitkät viikset?
Vasta silloin Sam ryhtyi tarkastelemaan olemustaan. Tipotiessään oli nuo tavalliset farkut, tennarit ja huppari. Poissa nuoren pojan mustelmainen ja jäntevä vartalo ja tilalla tuhansia auringossa kimaltavia sinisiä suomuja, pitkä häntä, jonka päässä oli hullunkurinen turkoosi tupsu, nenä joka jatkui kuonon lailla pitkälle hänen eteensä ja sen alla vipattavat suuret viikset, jotka lejuivat joustavasti ilmassa hänen molemmilla puolillaan. Ja viimeksi, hänen molemmille puolilleen levittäytyvät kullan ja tulonhohtoiset siivet, jotka kannattelivat häntä vaivattomasti ilmassa. 
-Minä olen lohikäärme, Sam tajusi.

Pe 19.5

Trish oli löytänyt aivan parhaat paikat kutitella lohikäätmettä. Valtava peto piehtaroi heidän laskeutumispaikan lähistöllä piiskaten hännällään maata ja aluskasvillusuutta. Sen suusta tuprahteli kipinöiyä ja pieniä mustia savuryöosähdyksiä, kun se yltyi naurunkaltaisiin rohistuksiin Trishis sivellessä sen valtavien jalkapohjien suomuja.

Aivan yhtäkkiä heidän yläpuoleltaa kuului hurjaa siipien läiskettä ja melkein heti sen jälkeen heistä vähän matkan päähän rysähti jotain suurta ja sinistä yhtenä siipien ja suomujen valtavana sekamelskana.
Trish piiloutui kauhuissaan uuden ystävänsä, lohikäärmeen taakse. Lohikäärme lakkasi omituisen naurunsa ja kohottautui koko komeaan korkeuteensa ja sen suomuisille kasvoille laskeutui vaarallinen ilme. 

Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sitten sininen suuri moykky alkoi liikkua ja selvitellä jäseniään. Ensin tuli näkyviin pitkä häntä, sitten oikeni suuri selkä, jonka yläpuolelle kohosi auringossa kimalteleva pää. Koko komeuden kruunasi valtavat nahkaiset siivet, jotka peto levitti runkonsa kahta puolta. Valo heijastui siipien loistavasta pinnasta.

Sydämenlyönnin ajan Trish oli varma, että pedot hyökkäävät ja ryhtyvät taistelemaan. Hän vain seisoi ja tuijotti tilannetta kauhuissaan. Sitten hän kuuli oman tutun lohikäärmeensä suusta tuprahtavan pienen savupilven seasta rohisevat mutta selvät sanat:
-Tervetuloa unilaaksoon, Sam.
Trishin leuka loksahti lähes sijoiltaan, kun tyttö tajusi tuijottavansa parasta ystäväänsä, joka tosin näytti melko erilaiselta kuin ennen.
-Sam! Trish kiljaisi ja juoksi sinisen lohikäärmeen luokse kietoen käsivartensa tämän suuren jalan ympärille. Vasta sitten tyttö kääntyi takaisin toisen lohikäärmeen puoleen ja sanoi hymyssäs suin mutta moitetta äänessään:
-Sinä osaat puhua, senkin kelmi!


23.5
Trihin ja Samin seuraavat tunnit kuluivat kuin siivillä, kun he vaihtoivat kokemuksia ja kertoivat juurta jaksaen kaiken, mitä oli tapahtunut heidän yhteisen kirjastokäyntinsä jälkeen. Heidän tunteensa vaihtelivat kauhistuksesta ja pelosta ratkiriemukkaaseen nauruun.
-Makaanko minä nyt ihan todella naama vekeillä sairaalassa, Trish päivitteli, kun he olivat istuneet jo pitkän ajan hiljaa ja tuijotelleet nuotioon. Samin valtava lohikäärmeen ruho lojui rentona maassa ja hän puhalteli välillä pieniä liekkejä heidän hiipuvaan nuotioonsa. Trih nojaili Samin suureen kylkeen. Toinen lohikäärme torkkui kauenpana rinta kohoillen tasaisesti.
-Kyllä se niin taitaa olla, Sam vastasi hiljaa. Näytät aika kurjalta siellä. Täällä naarmusi ovat lähes parantuneet, mutta oikeassa elämässä, Sam huokasi, paraneminen vie varmasti kauan.
-Meidän täytyy tehdä toimintasuunnitelma, Trish terästäytyi. 
-Kohta on oikean maailman aamu ja sinä heräät ja olet poissa täältä, tyttö jatkoi ja kääntyi määrätietoisena katsomaan Samin sinisiä lohikäärmekasvoja.
--Minä menen takaisin kirjastoon ja yritän selvittää, olisiko siinä pienessä kirjasessa joitakin vinkkej siitä, millä sinut saataisiin pois täältä.
-Hyvä suunnitelma, Trish innostui.
-Ole kuitenkin varovainen, hän jatkoi. Minusta tuntuu, ettemme ole kahdestaan tässä seikkailussa. Naamani repinyt myrsky tuskin iski sattumalta kimppuuni. Samaa luulen mustasta varjosta, jonka näit jääseinän takana, Trish pohti huolissaan.
-Olen samaa mieltä, Sam myötäili ja muisteli aluksi niin ystävälliseltä vaikuttanutta lääkäriä, joka oli muuttunut kalseaksi, kun Sam oli lopulta näyttänyt tälle tyhjän kämmenselkänsä.
-Miksiköhän ja miten lohikäärme muuten irtosi ihostasi silloin? Trish kysyi.
-En tiedä, mutta minusta tuntuu, ettei se halunnut sen lääkärinaisen näkevän sitä, Sam venytteli haukotellen.
-Sinun taitaa olla aika palata meidän maailmaamme Sam, Trish sanoi vetäytyen kauemmas sinisestä lohkäärmepojasta huomatessaan tämän suomujen alkavan muuttua läpikuultaviksi.
-Ei ei, Sam kielteli yhä uudelleen haukotellen ja käpertyen samalla niin pienelle kippuralle kuin suuren lohikäärmeen vartalonsa sai. 
-Minä vain lepään hetken, Sam vielä mumisi ja antoi silmiensä painua kiinni.
-Kirjastoon Sam, kirjastoon Trish huusi vielä, mutta epäili, ettei poika kuullut häntä enää, sillä lohikäärmeen tilalla oli vain himmeästi hohtava läpinäkyvä kuvajainen. Lopulta sekin oli poissa.

Sam avasi silmänsä huoneessaan ja pomppasi niin innoissaan vuoteesta, että Turtles-lakana lensi melkein kattoon.
-Äiti, monelta kirjastoon aukeaa? Sam karjui ja rymisteli portaita alakertaan vetäessään samalla päivävaatteita päälle ja heilutellessaan hammasharjaa niin, että vaahto lensi pitkin seiniä.
-Kymmeneltä, äiti vastasi aamukahvinsa takaa ja nosti hämmentyneen katseensa tärähtäneeltä näyttävään poikaansa.
-Hienoa! Voitko heittää minut sinne, Sam kysyi ja pysähtyi ulko-ovelle äitiään tuijottaen tukka pystyssä.
-Eiköhän se onnistui, ääiti vastasi lempeästi ja jotkoi kuin asia olisi aivan toissijainen:
-Haluaisit varmaan kuitenkin jättää hammasharjan tänne kotiin ja kääntää paitasi oikeinpäin.
Sam katsahti itseään peilistä. Innostuneiden kasvojen alla oli sekasotkuinen poika, jolla oli hammastahnaa poskissa, tukka sinne tänne kohti kattoa ja paita nurinperin päällä.
-Joo, hän vastasi nolona ja laitteli itsensä valmiiksi lähtöön.

-Täältä tullaa Trish, poika ajatteli, kun hän istui äitinsä viereen auton etupenkkiin ja napsautti turvavyön kiinni.
-Ai niin, äiti sanoi ja nousi vielä autosta. Jätän vielä uudelle siivoojallemme avaimet kuistille, hän sanoi ja kipaisi takaisin talolle. 
-Tuolta hän jo tuleekin, äiti hymyili ja vilkutti heidän viereensä parkkeeraavan auton kuljettajalle samalla, kun suuntasi heidän autonsa kohti kirjastoa.
Sam näki siivoojan vain vilaukselta ja tajusi vasta kirjaston ovella, mistä nainen näytti niin tutulta. 
-Se oli se lääkäri! Sinisilmäinen lääkäri! Sam kirosi mielessään, mutta äidin autosta näkyi vain perävalot, jotka katosivat risteyksestä oikealle. Samin ei auttanut kuin mennä kirjastoon ja suunnata kohti mammuttiosastoa.

30.5
Kirjasto oli aivan sekaisin. Työntekijät pyörivät hermoatuneina ympäriinsä ja siirtelivät kirjakasoja paikasta toiseen. Jotkut asiakkaat auttoivat näitä, toiset etsiskelivät itselleen mieleisiä kirjoja sekaisista hyllyistä. Lainauspalvelussa oli kammottava ruuhka ja jono.
-Mistä on oikein kysymys? Mikä täällä on meininki? Sampysäytti kirjastonhoitajan, joka porhalsi hänen ohitseen iso lehtipino käsissään hytkyen.
-Ei mitään hätää, pyrimme saamaan kaiken taas pian notmaalille mallille, nainen hymyili kireästi takaisin.
-Miksi kaikki on aivan sekaisin ja pois paikoiltaan? Sam katkoi itsepintaisesti kyselyään.
-Hmm, virkailija aloitti vältellen. No tuota meillä oli täällä  eräs harjoittelija,ja hän tuota, nainen piti tauon ja selvästi mietti miten asettelisi sanansa.
-Hän harjoitteli järjestämistä ja ilmeisesti etsi erästä kirjaa. No, hän ei kuitenkaan ole täällä enää töissä. Voinko vielä olla avuksi? Minun olisi todella jatkettava töitä, nainen lopetti selityksensä ja kääntyi kannoillaan ja marssi pois lehtipino sylisssä heiluen.
-Vai harjoittelija, mumisi Sam ja kiiruhti läpi sekaisten osastojen kirjaston perälle, mummuttihyllyn luokse. 

Vaikka hylly oli sekaisin, Sam löysi pienen salanapin, jonka kautta pääsi jälleen käsiksi pieneen lohikäärmekijaseen. Se sujahti hänen käteensä vaivattomasti salaluukusta. Sam oli juuri sulkemassa luukkua kirja kädessään, kun määrätietoinen kengänkopina lähestyi häntä. Paniikissa Sam sulloi kirjasen takkinsa sisätaskuun ja juuri ajoissa! Kirjahyllyn kulman takaa ilmestyi kiukkuis3nnäköinen kirjaston johtajatar. 
-Oletko sinä Samuel Truman? Nainen kysyi.
-Olen, Sam vastasi.
-Uusi alujohtajamme on asettanut sinut lainauskieltoon. Olet kohdellut kirjaston kirjoja huonosti ja asiaa selvitetään. Tulisitko mukaani kirjoittamaan allekirjoituksesi sel ityssopimukseen? Nainen kääntyi ja jojdatti Samin tiskille. Ihmeissään saamastaan kohtelusta Sam kirjoitti nimmarinsa paperiin, jossa selitettiin jotain lainaamisesta ja rikkinäisistä kirjoista ja tutkinnasta.
-Olemme sinuun yhteydessä, kun asia on selvitetty ja saat jälleen lainata.
-selvä, tyytyi Sam murahtamaan ja kääntyi lähteäkseen, kun hänen silmiinsä osui tiskin henkilökunnan puolella pöydällä lojuva kansio. Päällimmäisenä oli paperi, jossa oli henkilötietoja ja päällä oli iso lappu, jossa luki: 
Irtisanottu harjoittelusta vahingonteon vuoksi. Kuvassa henkilötietojen vieressä komeili silmälaseilla ja nutturalla varustettu, ilmiselvä, jääsilmäinen lääkäri sairaalasta. Sama, joka oli aikaisemmin tänään jäänyt Samin kotiin perheen uutena siivoajana.
-Kuka sinä oikein olet? Sam mietti mielessään ja lähti kävelemään kohti kotia. Pieni lehtinen tuntui rauhoittavalta hänen takkinsa sisätaskussa.

Seikkailun jossakin vaiheessa/lopussa samin ja Trishin mielet vaihtuvat(?).